Archive | maaliskuu 2013

Riittää jo tätä kevätloskaa

Nyt alkaa jo riittämään tämä kevät. Ahdistaa vielä enemmän kun jokainen kohkaa kuinka ihanaa aikaa kevät on. Kesä voisi tulla nopeasti jotta syksy ja talvi olis lähempänä. Kevät on kaikkein sietämättömin vuodenaika, joka paikassa pitäisi olla kanootti mikäli mielii kuvin jaloin päästä mihinkään. Aamun viileyteen pukeutuminen tukahduttaa päivällä. Aurinko räimii lähes sokaisten pahimmillaan aamusta iltaan. Kesä tulee hyvänä kakkosena kevään jälkeen. Ainoa toimivin tapa viilentyä polttamatta itseään on upottautua kaulaa myöten virtaavaan koskeen suojaisessa paikassa, ja mielummin sateisella säällä.  Syksyllä ja talvella voi sentään pukeutumisella suojautua kylmältä joutumatta tikahtumaan kuumuuteen. Olen ihmetellyt kun suomalaiset pukeutuvat kesällä värikkäisiin vaatteisiin mutta syksyllä ja talvella mustiin tai muuten tummiin valittaen kuinka ankeaa kaikki on. Olen toki opetellut sietämään kevättä ja kesää, koska ne ovat osa elämää tällä leveysasteella ja olenpa jopa löytänyt kesästä muutaman hyvän asian. Mm. ompelukoneen voi siirtää ulos ja eikä muidenkaan käsitöiden tekeminen palelluta näppejä. Luultavasti kesällä putkahtaa muitakin hyviä asioita mieleen, etenkin kun yrittää unohtaa hyttyset, kärpäset ja muutkin pikkuöttiäiset sekä käärmeet, iilimadot, paarmat, punkit jne.

Ehkä minun kannattaa jatkaa ahdistuken purkamista tilkkujen leikkaamisella joka on hieman isompi projekti. Viimeinkin sain päätettyä minkä blokin valitsen. Kriteerinä oli ettei tarvitse olla mikään tietty kangas, vaan lisää voi hommata välittämättä muusta kuin värimaailmasta eikä välttämättä siitäkään. Ehkäpä yön yli reissu antoi hieman virtaa vaikka jokseenkin rankkaa oli, eikä matkaa ollut kuin 250 km suuntaansa ja parina iltana kävin turhan myöhään nukkumaan. Tosin kävin vielä ennen kotiin palaamista vesijumpassa. Voi olla että illalla tulee uni sen enempiä kyselemättä. Mutta juhlitulle SUURI kiitos <3 ja siskoille ja siskon lapsille myös (vaikka heistä kukaan ei taida käydä lukemassa) oli ihana nähdä pitkästä aikaa!

love-nice-hearts-wallpaper

Kukkuu..

kukkuuMiten se onkin hankala muistaa päivittää valmistuneita blogiin. Mutta josko alottaisin uusimmasta valmistuneesta jotka nekin on olleet käytössä viikon.

tossutetukuvassa

tossutpaalta

tossutsivukuvassa

Semmoset tossukat tuli tehtyä omista vanhoista farkusta, joskus kirpparilta löytämästäni puuvillaisesta yöpaidasta ja huopuneesta villapuserosta. Koristeommel heittelehtii kun totesin tossujen olevan valmiina tosi valjun näköiset ellei edes reunaan saa jotain kuviota ommeltua. Väliin ompelin joskus täysin vahingossa normaalipyykin seassa pyörineen puoliskon tummansinisen villapaidan.  Eikös se ole sama lämmittääkö se kehoa vai jalkapohjia kunhan lämmittää 😀  No onneksi puoliskolle jäi vielä toinen samanlainen paita mikä ei ole huopunut. Ohje on kirjastosta lainaamastani Tilda kirjasta joitapa en ole edes selaillut aikaisemmin, ihmetellyt vaan mikä siinä Tildassa on niin IHQuu kun sitä monet bloeissaan hehkuttaa. No nyt tiedän =) Yksi kassimalli pisti silmään. Itse olen joskus tehnyt tismalleen samanlaisen kassin ilman minkäänlaista valmista kaavaa. Silloin piti vain saada kassi mihin mahtuu käsitöitä kun ilmassa oli pientä reissaamista.

Tarpeesta tuli myös olohuoneen ikkunaan uudet verhot.

oranssitverhotVerhokankaan ostin jo syksyllä, lähes tarkalleen pari viikkoa ennen välilevyn litistymistä. Viikko – pari sen jälkeen yritin sinnillä ommella ne valmiiksi. Istuminen oli pahasta joten nostin koneen ylemmäs jotta voin seisten ommella. Sekään ei ollut hyvä kun paino oli kipeämmällä puolella joten jätin asian sikseen. Olisivatkohan roikkuneet ikkunassan nytten noin kolme puoli viikkoa.

Pitääkin mennä seuraksi tuumailemaan miten näitä käytettyjä paitoja yhdistelisi kivoiksi blokeiksi..

projektinlaaduntarkkailija