Archive | huhtikuu 2013

Ompelukone on ollut vaiti

Eipä paljon ikeniä naurata kahden viikon ompelusaavutus. Vain kaksi valmista, iso pussukka ja leivänpaahtimen suojus. No okei, virkkasin kaksi patalappua ja tossut joten kaikkiaan käsityösaralla menee ok. Mutta ajattelin pääpainon olevan pitkästä aikaa ompelussa. Pienen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen että koen ahdistusta suuresta määrästä käsityötarvikkeita. Tekisi mieli tehdä kaikista jotain, nyt, heti. En ole vieläkään onnistunut takomaan itselleni ajatusta ettei tätä määrää kankaita ja lankoja tehdä heti valmiiksi vaatteiksi tai muiksi käyttötarvikkeiksi eikä koristeiksi yms. Phmph.
Myös se vaikuttaa että minulla on joitakin muille tulevia töitä kesken tai aloittamatta. Kun saisin ne tehtyä ja aloittamatta olevat aloitettua ehkä fiilis olisi toisenlainen. En toki stressaa pelkästään aloittamattomista käsitöistä vaan mittakaava suurenee kun minun pitäisi miettiä mitä elämässä jatkossa. Täytyisi löytää uusi polku. En voi vieläkään nostaa painavia esineitä enkä kantaa monia kevyehköjäkään laatikoita saati sitten useita päivän aikana. Phuhh. Syksyyn asti olisi aikaa miettiä tulevaisuutta.. Pitää jättää tämä ajatus tähän ja nukkua yö.. jotta pääsee taas huomenna pähkäilemään. Huoh.

Vaikka ompeluista on todella laiha saalis tällä viikolla en ihan toimetonna ole ollut. Yhtenä päivänä aloitin virkkaamaan hametta. Löysin kivan viuhkakuvio hameen ohjeen Novitan kesä 2008 lehdestä. Okei, se näyttää kivalta kun sen virkkaa Novitan Bambusta, mutta minulla ei ole kuin alle kerä kyseistä lankaa eikä siitä saattava hame kelpaa minun mittapuun mukaan edes kotihameeksi joten päätin kokeilla puuvillalangasta. Juu, mutta ei. Ei sovellu ei. Vielä en sitä purkanut kun ajattelin josko se muuttuisi kivaksi tai edes siedettäväksi oltuaan muutaman päivän tarkkailussa.

valkoinenhamevalkoinenhamelahiVaikka sitä miten tuijottaa se näyttää vieläkin yhtä tönköltä eikä viuhkakuvio pääse edukseen.  Siinä kun toisella silmällä tuijotan hameen alkua aloitin neulomaan samaisesta lehdestä peräisin olevaa tunikaa. Ohjeen mukaista Tennesseetäkin löytyi. En tiedä täsmääkö muilla ohjeiden silmukkaluvut omaan käsialaan mutta minulla ei ainakaan. Ihmettelin itsekseni miten paljon pitäisikään silmukoita luoda kun mallin päällä vaate ei näytä isolta. Aloitin kuitenkin oman koon mukaisesti. Neuloin viitisen senttiä ja mittasin. Vaikka ajatus oli tehdä ilmava tunika ihan niin ilmavaa kuin siitä olisi tullut en tahtonut. Vähensin mallikertoja muistaakseni kolme ja nyt alkaa olla sopiva. Olisin voinut mikäli olisin ajatellut hetken kauemmin tehdä tämän pyörönä. Ehkä en ole vielä riittävästi ommellut saumoja etten automaattisesti niin tee.  Vielä en tiedä teenkö tästä tunikan vai hameen. Jää nähtäväksi kunhan vielä jonkun matkaa etenen. Se on sitten keltainen jos vaikka joku miettii väriä. Väri tuntuu oudolta puettavaksi, en muista milloin minulla olisi ollut keltaista vaatetta vapaaehtoisesti puettuna päälle, joskus aiemmin töissä sain riittämiin pitää tipivarusteita.

keltainenthtsirp

Kaipaan kadonnutta innostusta

tuumailija

Mihin katosi (p)inspiraatio? Nyt ei nappaa tehdä yhtään mitään vaikka tekemistä olisi. Ehkä syy on siinä etten tahdo muistaa mitä kaikkea pitäisi tehdä. Pitäisi ilmeisesti tehdä lista, joka tosin venyisi kuin purukumi, mutta parempi kai niin kuin tuskastua muistamattomuuteen.

Eilen yritin löytää ommeltavaa kurkkaamalla kangaskaappiin, mutta mikään kangas ei erityisesti putkahtanut esiin. Kokeilin sitten haeskella ommeltavaa selailemalla lehtiä ja löytyihän sieltä. Puseroita, hameita, mekkoja ja takkeja vaan ei mitään mikä olisi erityisesti hypännyt silmille. Päädyin kuitenkin erääseen takkiin. Piirtelin kaavoja pohtien mielessäni etsinkö toisen takin kaavan. Suuri käsityölehden kaavat kun jostain kumman syystä on harvoin sopivia ilman isohkoja muutoksia ja ainakin tähän asti kaavamuutokset on olleet heti kaavojen piirtämisen jälkeen epämieluisia. Modan ja Burdan kaavoihin ei ole tarvetta tehdä muutoksia joten vertasin Burdan vastaavanlaista takin kaavaa SK:n kaavaan ja mitat kyllä täsmäsi joten piirsin loputkin kaavat. Pitää vielä tarkistaa mitat kun meinasi illalla kymmenen paikkeilla hiukkasen jo väsyttää…

Innostusta latistaa sekin ettei ole kunnollista leikkuupöytää. Lattialla en enää viitsi konttailla, en varmaan pystyisikään ja toisekseen kun on tuo karvaterrori joka jos ei muuta niin tulee pojottamaan tai makoilemaan kankaan/kaavojen päälle. Välillä se tulee kököttämään käkätin kiinni saksissa, yritä siinä sitten mitään leikata. Keittiön pöytä onkin pitänyt ylentää leikkuupöydän korvikkeeksi. Myös sovitusnuken puute häiritsee harrastusta. Nytkin on yksi jakku keskeneräisenä kun hihan istuttamisessa on ongelmia. Sekään ei ole oikein mistään kotoisin että neulaat hihan, sovitat päällesi, siirrät hihaa hieman ja jälleen sovitat kun tuota voi joutua tekemään vaikka kuinka monesti. Ainakin minä t-u-s-k-a-s-t-u-n jatkuvaan sovittamiseen. Nyt menee kyllä liikaa synkistelyn puolelle. Pitänee ryhtyä pohtimaan minkä piristävän jutun saisin tehtyä. Ai niin, pitäisi viimeinkin kuvata alkuvuoden ja pääsiäisen välillä valmistuneet.

Etsi eroavaisuus

Eilinen päivä meni puuhastellessa kaikkea pientä mikä on vaan jäänyt tekemättä. Mm. pöytärätille nipsu astiakaapin alapuolelle, keittiöön sivuverhojen tilalle kappa ja jotain muuta mikä ei enää muistu mieleen. Alkuillasta sitten muistin ettei ompelutempaus ole ajantasalla eli toinen valmistunut viikossa puuttuu.  Ensin meinasin tehdä kasseja, mutta en ollutkaan kutistanut kankaita aiemmin joten se projekti jäi sitten siihen. Kangaskaappia tutkiessa löysin sitten kivaa kangasta josta keksin heti mitä teen.

eekuva1

eekuva2

Sopii kivasti kapan kanssa…tai sitten ei mutta löytyy ainakin samaa väriä mitä kapassakin on. Eikä enää inhota miettiessä miten paljon leivänpaahdin kerää pölyä.

keittionkappa

Kapan löysin jokunen viikko sitten kirpparilta. En suuremmin ole välittänyt ruudullisista enkä raidallisista kankaista, mutta jokin silti niissä viehättää. Eikä tuo verho yhtään hassumpi ole, oikeastaan se on tosi nätti.

eekuvalahi

 Mietin josko tekisin sammutuspeitteellekin suojapussin. Tätä raidallista jäi vielä jonkin verran. sen kaveriksi voisi laittaa keltaruudullista kangasta mitä meinasin ensin käyttää leivänpaahtimen suojukseen.

 

Siivouspäivänä siivoustossut

Olen yrittänyt palauttaa lauantain siivouspäiväksi ja ainakin tänään se onnistui. Puolisen vuotta menikin että siivoilut oli oikeastaan imurointia niistä kohdista mistä sai suorana seisten imuroitua. Jos halusi kunnolla saalistaa “pikkukissejä” piti käydä lattialle pötkölleen ja imuroida sängyn ja sohvien alta. Alkuun imurointi piti tehdä pitkien huilitaukojen kera tai huone päivässä (tai parin päivän välein). Nyt kun tuo aurinko on käynyt ujuttamaan säteitään sisälle, näky sisällä on hirveä. Pikkuhiljaa pitää siivoilla kotia ihmisasumuksen näköiseksi. Kaamein paikka on vaatehuone. Sinne on tullut laitettua tavaraa jolle ei ole muuta paikkaa ja kaikki tietenkin ovi auki – tavara sisään – ovi kiinni -tyyliin. Kun siihen urakkaan ryhdyn pitää yrittää harhauttaa se heppu mikä huutelee olkapäältä ” älä heitä sitä roskiin; säästä se, säästä se” tai “vielä sinä joskus sitäkin johonkin tarvitset”.

Olikohan tuossa sitä aasinsiltaa valmistuneeseen virkkaukseen? Aloitin eilen illalla virkkaamaan tossuja langasta mistä on hankala saada mitään nättiä aikaiseksi. Kun en mitään isoa jaksa aloittaa, enkä edes pientä tein ne äsken valmiiksi. Näissä ei ole muuta nättiä kuin napit jotka ei natsaa tossuihin. Toinen nappi meni sekin vika paikkaan.

siivoustossut

Nämä näyttää ihan siivoustossuilta jalassa, semmosilta joiden ainoa tarkoitus on puhdistaa lattiat. Mutta minulle ei sellaisilla ole käyttöä, käytän mielummin moppia kuin hiihtelen päättömästi ympäriinsä tossut jalassa. Sainpahan kulutettua näihin 80 g 8 mm:llä koukulla.

siivoustossutj

20 x 20

Toissa iltana pätkyttelin 3 mm:llä koukulla koko kerän, 42 g, jotain puuvillalankaa. Vähän meinaa olla kätöset kipiänä, siitä kun on aikaa kun olen viimeksi virkkaillut. Langassa ei ole koskaan ollut vyötettä, kuten ei usein kirpparilangoissa ole. Hieman se harmittaa kun olisi kiva tietää mitä lankaa sitä suihkii menemään. Kyllähän tuo monta vuotta viettikin lekotellen tyytyväisenä lankalaatikossa. Hyvä ettei jo ilkkunut “et keksi mihin käytät minut”, mutta tiesin että jonain päivänä keksin. Tämä oli oikeastaan harha-askel kun katselin lankaa sukkiin, en tiedä miksi nyt olisi hinku neuloa ohuet sukat etenkin kun olisi tarkoitus saada kankaita vähemmäksi.

vihreapatalappu

Oli niin kiva malli että piti tehdä toinen heti perään. Pitkään on monet puuvillalangat lojuneet laatikossa. Niitä kun on niin pieniä määriä ettei mukamas tahdo saada mitään järkevää, niin olen kuvitellut, kumma vaan että kaksi patalappua on tehty ja vielä saa monta lisää. Seuraavat värit valikoitui ajatuksella mahdollisimman-paljon-valmista. Enpä olisi uskonut että näistä…

 nelivaripatlap

…voi saada ihan kivan näköisen patalappusen. Nämä on jotain iänikuisen vanhaa Novitan Blue puuvillalankaa. Lanka on edellistä vähän jyräkämpää tavaraa kun koukku piti vaihtaa 3,5 mm:ksi. Kulutusta tuli 52 g:n verran.

nelivaripatalappu

Oranssi pussukka

 

Näin vanhaan salusiiniin piilotetun pussukan. Hiukan piti avustaa jotta sain sen esiin. Tämä on suurin piirtein kolme kertaa edellistä isompi. oranssipussukkakiinni

Ensimmäisessä kuvassa on melkein värit kohdallaan, salamalla otettu loisteputken helottaessa omaa valoaan. Omalla näytöllä oranssi näyttää tummemalta ja valkoinen liian valkoiselta. Aukaistaanpas pussukan suu..oranssipussukka

Ja mitäs se sisälleen söikään. Heti päällisen vieressä on vakosamettia, sitten tulee fleecekerros ja vuorikangas. Sen päälle tuli vielä muovi. Mietin ensin tuleeko koko kangassetillä liian jäykkä. Leikittin hiukan “käkkärillä”, siis surruuttelin vuorin ja fleecen toisiinsa kiinni tehden aaltoja ja uukkareita sekä ympyröitä ja tuntui että jää vielä hiukan lörpöksi. Lopputulos on kuitenkin just sopiva. Oli muutes melko pitkäveteistä puuhaa huristella vuorisysteemiä, puolisko tuumasikin: “näyttää siltä kuin sulla ei olis ollu mitään tekemistä ja aloit vaan ompelemaan”. Voi tietty johtua siitä että otin, kuten pitkiä matkoja autolla ajaessa rennon istuma-asennon, tämä kun on kiikkuva ja pyörivä toimisto”jakkara”. Ei tarvinnut niin monesti nousta verryttelemään selkää.

oranssipussisus

Päällisen ja vakosametin liitin kukkarivistöllä. Tässä oikeampi sävy.

oranssipuskukkarivi2

Sitten kikkailin kameran säätöjen kanssa ja löysin sieltä supermakron. Molemmat kukkarivistö kuvat on otettu suurin piirtein samalta etäisyydeltä.

oranssipuskukkarivi

Suomentelin päivällä blogia ja onnistuin saamaan ei-ääkkösiä “Jätä” sanaan, en vaan löytänyt enää mihin nuo kysymysmerkit tallentui.. Samoilla teillä huitelee “This entry was posted on..” teksti. Etsiskelen niitä taasen jonain päivänä.

Jumpataanpas välillä

Terveeks Sinulle joka lueskelet blogiani säännöllisesti tai epäsäännöllisesti! Aina ei käsitöihin uppoutuneena eikä muutenkaan muista venytellä ja vanutella joten nyt on jumppahetken aika. Nappasin jumppaohjeet muokkaamattomana Heivatuista Kudelmista tehtyäni itse noin puolet huomaten miten pienikin jumppa tekee terää.  Ja sitten itse asiaan =)

Lue ohjeet ja toimi niiden mukaisesti!

  1. Jos olet vierailulla blogissani ensimmäistä kertaa: Nouse ylös ja pompi kymmenen tasajalkahyppyä.
  2. Jos olet käynyt blogissani ennenkin: Nouse ylös, pyörähdä ympäri koita sitten taivuttaa itsesi kohti lattiaa niin että sormet ja ehkä jopa kämmen koskettaa lattiaan.
  3. Jos olet tänään tehnyt käsitöitä: Pyöräytä hartioita viisi kertaa etukautta ympäri ja viisi kertaa takakautta ympäri.
  4. Jos aiot tänään tehdä käsitöitä: Ojenna käsivarret suoraksi eteen, avaa kämmenet ja purista ne nyrkkiin toistaen 10 kertaa.
  5. Jos nukuit viime yönä hyvin: Venyttele käsiä kohti kattoa.
  6. Jos nukuit viime yönä huonosti: Sulje silmäsi ja paina kämmenillä kevyesti silmäluomia. Pidä kädet silmien päällä kymmenen sekuntia.
  7. Jos olet nähnyt minut joskus livenä: Vilkuta minulle molemmilla käsilläsi ja hymyile oikein leveää hymyä. Hampaat pitää näkyä. 😉
  8. Jos et ole nähnyt minua koskaan livenä: Ojenna oikea kätesi pitkälle eteenpäin tervehtiäksesi (pitemmälle pitemmälle – en vielä yllä tarttumaan siihen!). Tervehdi samalla tavoin minua vielä vasemmalla kädellä. Muistathan sinäkin hymyillä leveästi! 🙂
  9. Jos blogini on sinusta kiva: Nyökäytä päätäsi kymmenen kertaa.
  10. Jos blogini ei ole sinusta kiva: Puistele päätäsi kymmenen kertaa.
  11. Jos aiot tulla blogiini vielä uudestaan: Levitä kätesi leveällä, tee iso virtuaalihali ja lopuksi syleile itseäsi lujasti – voit vielä vaikka keikutella itseäsi muutaman kerran puolelta toiselle samalla kun rutistat itseäsi.
  12. Jos et aio tulla blogiini enää ikinä: Nouse ylös ja pyllistä blogilleni. 😉 Saa päästää myös ilmanpaineet ulos!
  13. Jos tämä jumppa oli sinusta hauska: Hyppää korkealle ilmaan ja hihkaise samalla: Jippii! 🙂
  14. Jos tämä jumppa oli sinusta ärsyttävä: Ota se kiristävä pipo pois päästäsi, työnnä kieli rennosti ulos ja ravistele naamaasi posket löysänä. Kudo sen jälkeen itsellesi löysempi pipo. 😉
  15. Lopuksi: kerro kommenteissa, montako jumppaliikettä teit! :)Hauskaa ja vetreää maanantaita ja alkanutta viikkoa! 🙂

 

Uikkaripussukka

Joskus aikoja sitten, no ehkä pari vuotta sitten kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon missä ei ole asuntokohtaista saunaa, alkoi idea itämään saunakassista mikä kestää kosteutta ja jokaiselle purnukalle on oma paikkansa ja vaatteille sekä pyyhkeille oma iso lokero. Siihen sopiva sisämateriaali olisi vahakangas. Kun sitä sopivaa ei ole vielä tullut koko kassi on jäänyt idea asteelle. Toki se voi olla hyväkin mikäli sitä ideaa kehittelisi. Toisin kuin minä joka olen sujuvasti sen unohtanut. Noh, nyt sitä ideaa pitäisi todenteolla alkaa kehittämään  kun se vahakangaskin löytyi. Käytiin parisen viikkoa sitten HongKongissa, siis kaupassa, ja ajattelin ihan muuten vaan käydä tsekkaamassa vahakangastarjonnan kun näin pari valmiiksi leikattua palaa. Siinä muuttui irikset sydämen muotoisiksi ja suupielet meni niskassa ristiin. Vaikka kovasti yritän väittää etten vihreästä niin paljon tykkää niin en välillä mahda mitään että olen ihan myyty. Oikeasti tykkään vihreästä, mutta yritän sisustuksessa välttää kun se on puoliskon inhokki, tai ainakaan ei niin suuresti välitä, väri.

vahakangas

Kokoa tällä palalla on 164 x n. 74 cm. Tiesin heti mihin muuhun tätä käytän, tarvitsen uikkareille kuljetuspussukan. En tykkää muovipusseista, toki käytän mikäli ei muuta ole. Alunperin se piti tehdä jo ensimmäiselle vesijumppakerralle, mutta edellinen päivä meni uikkareiden metsästykseen ja sittemmin en ole saanut jostain syystä aikaiseksi tehdä. Tänään sitten otin sen työnalle.

uikkaripussukka

Päällikangas on vanhaa verhoa, välissä on vakosamettia tukevoittamassa.

uikkaripussukka2

Vahakangas on hieman haasteellinen materiaali. Mutta aion päästä sinuiksi sen kanssa. Tästä saa vaikka mitä ihanaa vielä tehtyä =) Metalliketju ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta en löytänyt vetskarivalkoimastani sopivanväristä muoviketjua. Myös pussukan koossa on hieman sanomista, uikkarit mahtuu juuri ja juuri kuivana pussukkaan ja samaan tilaan pitäisi mahtua vielä shampoo..

uikkaripussukkasisalta

Jokatapauksessa kyllä huomenna kehtaa testata toimiiko ja miten hyvin.

Oma tempaus alkaa

Edelliseen postaukseen liittyen ajattelin huomisesta alkaen pykästä pystyyn oman kankaiden hävitys tempauksen jonka kestolle ei ole enimmäisaikaa. Tempauksen vähimmäismäärän asetan kuitenkin tarkoituksellisesti alhaiseksi ettei siitä muodostu stressiä, kuukaudessa kaksi kiloa, kahdeksan valmista tai neljä metriä. Kahden viikon välein teen raportin jotta tiedän pitääkö tehdä jotain pieniä ompeluita. Keskeneräisten kohtaloa en ole osannut päättää, ehkä ne ei päädy raporttiin.

 Tempaukseen vaikutti myöskin saada materiaalit niin vähäiseksi että saan avohyllykön pois. Siirrän kaapin sen tilalle jolloin saan silityspisteen kaapin paikalle. Tällä hetkellä silityspiste on oven suussa missä se tehokkaasti tukkii kulkuväylän sekä vie tilaa puoliskon puolelta.

sewing2

Mitäs sitä kaapeista löytyykään

Jokin aika takaperin kommentoin Tilkunviilajan postaukseen ettei olisi pahitteeksi julkaista materiaalivarasto. Eipä vissiin ollut ajatus mukana tarinoinnissa kun sanoin että kaikki mahtuu yhteen kaappiin.. Tänään annoin lähtötiketin ompelupöydälle pompsahtaneille kankaille. Ne löysi suunnitellusti paikan kaapista, oikeassa reunassa toiseksi ylin hylly. Yritin saada jonkinlaista järjestelyä tehtyä, mutta kesken puuhan unohdin mitä mihinkin piti laittaa. Pitäisi vissiin oveen väsätä kartta että osaa suunnistaa oikealle hyllylle.. no ei sentäs. Vielä se vaatii lisäjärjestelyä, mutta sen teen ajan kanssa. Täytyy jonain hetkenä ruuvailla tuo tanko pois ja siirrellä hyllyjä jotta sen viimeisenkin hyllylevyn saa käyttöön.

kaappiyla

Siellä niitä kankaita on, metri poikineen…

kaappiala

Avohyllyköstä löytyy lisää kankaita, lähinnä pieniä paloja. Sininen kori on ihan katonrajassa. Nuita muovilaatikoita pitää näköjään hommata muutama lisää. Inhoan noita reikäisiä koreja, en keksi mihin käyttöön ne on alunperin suunniteltu!? Jos en hirveästi huijaa niin noissa kannellisissa laatikoissa on lähes kaikki langat. Tuossa vasemmalla on yksi pahvinen laatikko mistä löytyy neljä tai viisi jättikerää. Jokunen kerä on myös olohuoneessa.

avohyllykko

Loput kankaat löytyy noista laatikoista lukuun ottamatta oikealla olevaa alinta laatikkoa mistä löytyy ne langat. Kahdessa laatikossa on uusiokäyttöä varten villapuseroita. Hyllystä löytyy myös käsityölehdet ja -kirjat. Muutama mappi tulostetuille ohjeille. Avohyllykön alaosassa, mistä ei ole kuvaa kun en jaksanut enää tänään sitä järjestellä, on myös käsityölehtiä. Sieltä löytyy myös resorit. Sen verran on pyörremyrsky siellä käynyt että saattaa jotain muutakin käsitöihin liittyvää löytyä.

avohylly

Paljon on puuhaa järjestelyn kanssa. Täysin en ole tyytyväinen nykyiseen systeemiin.

Vaan jos tuskailen joskus ettei muka materiaalia ole, niin saa heittää vaikka laatikolla kuljuun. Ihan varmasti piisaa joksikin aikaa. Nih.

*

Ai niin, olkkarissa on yksi muovikassillinen verhoja odottamassa saumojen purkua…