Archive | elokuu 2013

Sukantekovälineet varattu

Juuri eilen kirjoitin ettei puikot ole pysyneet hyppysissä. Se jäi takomaan alitajuntaan ja myöhemmin illalla hoksasin että molemmat 2,5 mm:n puikkosetit on kiinni kyh 9:ssä eli Rick -sukissa. Ei muuta kuin tikuttamaan ja valmista tuli toisen sukan kantalapun verran ja toiseen sain tehtyä varren kantalappuun asti. Vasemman sukan jätin hetki sitten tilanteeseen jossa kantapään kavennukset on tehty plus muutama kerros. Oikea tulee hyvin perässä, kantalappu on tehty. Varren neulominen oli sen verran puuduttavaa että pelkäsin näiden hautautuvan ties kuinka pitkäksi aikaa ja sen takia oli pakko vaihtaa välillä sukkaa. Hyvä että tein niin, tälle mallille se sopi kuin nappi paitaan. Ja Sukkasatokin tuli siksi hyvään saumaan jotta valmistuvat kohtuullisessa ajassa. Vaan kyllä sen huomaa jos pitemmän tauon jälkeen tikuttaa pitkään, oikea käsi se nytkin kehotti jäähdyttämään puikkoja. Muuten olisin neulonut ties miten pitkään. Tulipahan samalla katsottua Rakkautta koleran aikaan (tai jokin semmonen) jota en muutoin olisi jaksanut katsoa.

knitbus

Mukana sadonkorjuussa

No niinhän siinä sitten kävi että astuin perunan päälle ja lensin rähmälleen Perunalaariin. En tiedä oliko järkevä temppu mutta jospa edes yhden parin saisin valmiiksi. Toisaalta viime aikoina ei pahemmin puikot eikä koukku ole sormiini tarttuneet. Jos sitä näin tempausten avulla puikotkin pysyisi käsissä. Pian kai pitää ruveta odottamaan lapaskuuta mikäli sellainen vielä järjestetään. Vielä ei sentään ole järjestetty sekaisin pipoista tempausta 😛 Siihenkin voisin osallistua, ensi talveksi kun pitäisi uusi pipo tehdä. Mutta nyt alan pikkuhiljaa venyttelemään sormia alkavaan sadonkorjuuseen.

Muutama isoäidinneliö

cro-pinterest-0412

Pirtsakka huone 🙂

Hauskat nuo ikkunoita kehystävät virkkuut. Itse meinasin joskus tehdä kankaasta vastaavanlaisen systeemin kun karmien väri oli ihan järkyttävä (asia tosin ratkesi sillä että muutti pois asunnosta 😉 )

Kyh loppui, ja into myös

Kyh meni tosi huonosti. Sain vain 10 aloitusta valmiiksi.

kyhloppu

Siinäpä ne valmiit mitkä ei täällä ole vielä nähty ja ne mitkä on edistyneet. Siis kaikkiaan huono saldo. Vielä ennen tämän vuotista tempausta ajattelin etten ikinä voisi suoriutua sukkasarjasta, mutta en enää ole niin varma. Siinä saattaisin onnistua jos veisin suurimmalta osalta sen perussukkia tehden. Yleisessä sarjassa kun voi tehdä mitä vaan niin helposti tekee kaikki eri ohjeilla jolloin on hankalaa muistaa mille kerrokselle on jäänyt, aina kun ei muista merkata mihinkään ylös. Olin varma vielä heinäkuun puolessa välissä että tämä on viimeinen kyh mihin osallistun. Kolmas kertahan toden sanoo ja tämä oli kolmas kyh mitä en saanut vietyä loppuun. Ehken kuitenkaan heitä vielä puikkoja ja koukkuja järveen vaan joko
1. suunnittelen yleisen sarjan työt hyvissä ajoin tai
2. osallistun sukkasarjaan (ja sisällytän muutaman sukkaparin muutakin kuin perussukkia)

Tänä vuonna etsin joka päivä uuden työn jolloin kaikki etsintä aika oli tekemisestä pois. Minulla kun ei ole valmiina ”nämä haluan tehdä” -listaa. No, tiedän ainakin ettei se tyyli sovi minulle.