Archives

KYH:t 5. ja 6.

kyh5
Minun on vaikea käsittää että joku säntää paikalle yhtä lujaa kuin luoti heti kun havaitsee kameran ja käy poseeraamaan. Heti kun olin kuvan ottanut karvaotus nousi ja meni avoimelle ikkunalle nuuhkimaan.

kyh5_2
Kuten huomaat, siellä ne tassut oikeassa yläkulmassa tönöttää.

Pääasiahan on Kyh -aloitus afrikankukkalaukku tai jokin muu, riippuu kuinka paljon kukkasia noista langoista saa. Tunnistamattomia puuvillalankoja paitsi tumman sininen Novitan Kotiväki jonka paksuisia on muutkin langat. Koukku 2,5 mm.

kyh6
Afrikankukkamatkalla törmäsin myös tällaiseen pikkuiseen koriin. Siihen otin Novitan Virkkauslankaa ja koukun 1,5 mm.
Jalkaosa on valmis ja kulho-osaa (ylösalaisin) tein 6 krs:sta.
Mikähän idea on ollut ostaa vaalean keltaista virkkauslankaa. Minusta se on vaikea väri, voimakkaampi keltainen olisi paljon parempi ja sopisi paremmin keittiöön.

KYH 4.

kyh4

Neljänneksi KYH:ksi valikoitui Junasukat. Saa nähdä mitä näistä tulee kun näin pienten sukkien teko ei ole hallussa. Kerran kokeilin tehdä tällä mallilla ja langalla, mutta ne näytti hervottoman isoilta pieneen jalkaan joten purin. Lanka on Pirtin kehräämön kampavillalankaa(?) ja puikot on 2,5 mm.

KYH 2. ja 3.

kyh2_3

KYH 2 Beaufort hat Lankana Novitan Tennessee 3,5 mm:n pyöröllä. Silmukoita ohjeesta poiketen 120. Tämä on kiva malli, tein jonain vuonna KYH työnä muistaakseni Samoksesta.

KYH 3 A Lacy Flower Purse. Lankana on iänikuista Helsingin villakehräämön Pauliina -puuvillalankaa ja koukkuna 4 mm. Tämä taasen näyttää kivalta, mutta ohjeessa on silmukkahässäkkä mitä en ymmärrä.

****
Special Stitch: CL2 (2-dc Bobble): [Yo, insert hook in st and draw up a loop, yo and draw through 2 lps on hook] twice, yo and draw through all 3 lps on hook.

****
Kuvastakaan en saa selville miten CL2 tehdään. Osaisiko joku auttaa?

Yön yli nukkuminen auttaa.. Kaikessa yksinkertaisuudessaan CL2 on kaksi pylvästä samaan pylvääseen ja ylhäältä yhteen.

KYH 1.

kirjavat_kukkaset

Kukkasten ohje löytyy Ravelrysta, toivottavasti se näkyy kaikille. En tiedä mikä tämä tulee olemaan valmistuttuaan, pitäisi alkaa miettiä kun nämä valmistuu kolmessa silmänräpäyksessä. Koukku 1,5 mm.

Koskahan sitä opettelisi valokuvausta. Pienen pieni kipinä siihen on ollut siitä asti kun isä osti minulle kameran kun olin noin 12 tai 13, saatoin olla 14. Se oli ihan perus filmikamera. Sen ikäisenä en pysynyt niin kauan paikallaan että olisin kunnollisia kuvia saanut otettua. Keskittymiskyky oli yhtä outoa kuin kissan luikerteleminen käärmeen tavoin. Tällä hetkellä voimavarat ei riitä vaikka muutoin voisi olla mahdollista opetella. Sitä ennen täytyy kestää monta epäonnistunutta kuvaa, kuten ylläoleva jossa värit ei toistu oikein. En anna sen häiritä, pääasia että saa otettua kuvan.